tällaista

muistan kun opettelin juomaan teetä. se oli pari kesää sitten englannissa. kieli paloi ja korvat olivat lukossa ensimmäisen päivän. se kesä oli tähän astisen elämäni parhaimpia, viime kesä yksi huonoimmista vaikka pääsinkin palaamaan lontooseen, sinne missä opettelin pari kesää aikaisemmin juomaan teetä. siellä miljoonakaupungissa taisin löytää osan itseäni ja opin pärjäämään vähän paremmin ja sitä tunnetta kaipaan aina välillä. 

tää lukulomaksi nimetty muutama viikko taitaa mun osaltani kulua kaikilla muilla tavoilla kuin lukien. kaikki muu tuntuu tällä hetkellä tärkeämmältä. olen esimerkiks katsonut nyt vuorokauden sisällä kolme elokuvaa, joista kaksi on ollut älyttömän huonoja. valvon myöhään vaikka väsyttäisi ja aamulla herään ennen kymmentä kertaamaan ruotsin kielioppia ja kirkkohistoriaa. oikeasti lopetin välittämästä jo viikkoja sitten.

tajusin olevani samassa pisteessä kuin kolme vuotta sitten. silti tilanne on ihan erilainen. haluan vaan entistä enemmän pois ja tarpeeksi kauas. pärjätä itse mutten kuitenkaan ihan yksin. 

kaiken kaikkiaan kaikki tuntuu ihan hyvältä. mä tiedän mitä haluan ja vaikken tiedäkään minne oon menossa niin ainakin tiedän suunnan. en mä oo surullinen, vähän vaan epävarma ja rikkonainen ja oikeasti haluaisin kirjoittaa enemmän ja paremmin ja pystyä juoksemaan kovempaa ja pitempään ja kasvattaa hiukset ja uskaltaa matkustaa los angelesiin mutta ehkä joku päivä. tällä hetkellä tän täytyy riittää.

jotain piti vielä sanoa. rakastan ylläripuheluita ja täytän huomenna 19.