47 min

pian vaihtuu äsken vaihtui lokakuuksi. en niinkään ole odottanut tätä yhtenään pimenevien ja kylmenevien iltojen tai saapuvan ensilumen takia, vaan lähinnä siksi, että hetkeksi taas kaikki pysähtyy. ruskan jälkeen maan pinta ja oksat kiiltävät huurusta eikä hetkeen mikään enää ole olemassa. voin siirtää tärkeän asian hoitamista hieman tuonnemmas sillä aikaa ei ole eikä anteeksi tarvitse pyytää.

tän pydähdyksen aikana voin keskittyä siihen mikä joskus ehkä oli, on ja tulee olemaan tärkeää. matkaa tekevän on niin kamalan helppo kadottaa (ja vallan unohtaa) se kaikista oleellisin ellei joskus voi hidastaa ja kokonaan pysäyttää.

mietin miten inhoankaan sitä kuinka ihmiset eivät osaa antaa itsensä tuntea onnea ja tyytyväisyyttä. sitä kun aina pelätään onnettomuutta kuolemaa auton hajoamista avaimien katoamista rahan loppumista linja-auton myöhästymistä sytkärin katoamista. tai sitten yksinkertaisesti vain sitä miten verestävän kipeä aukko rinnassa muistuttaa olemassaolostaan aina juuri silloin kun yrittää itselleen kuiskata tuntevansa onnea. vieläkin enemmän kuin normaalisti.

viinistä sakeat illat menevät aina saman kaavan mukaan. istun hiljaa niin kauan kunnes tunnelma on kevytmielinen ja ajatus raskas mutta villi. lopulta askel on yhtä huojuva kuin se aamuyön huono suunnitelma joka kaatuu hetkenä minä hyvänsä. aamulla herään vasten paljasta selkää ja kiitän siitä että saan olla tässä näin, pysähdyksissä.