sitten viime kerran ollaan muutettu uudempaan, sievempään ja pienempään asuntoon. tää koti tuntuu kyllä kodilta mutta lähinnä tuttujen tavaroiden ja öisin vieressä nukkuvan ansiosta. kaupunki on sama muttei yhtään kodimpi vaikka keskustassa ollaankin.
mun hiukset on pidemmät kuin vuosiin ja iholla taas lisää mustetta.
mä aloitan yliopistossa tän kuun lopulla ja vaikka se pelottaakin niin vittu että oon siitä onnellinen. mun ei tarvii enää viikosta toiseen haista paistorasvalle, kaivaa kuivunutta jauhoa kynsien alta, pitää itseäni väkisin hereillä myöhästelevissä lähijunissa eikä kuunnella tytöttelyä niiltä joista ei koskaan olisi mihinkään enempään. parasta tässä on kuitenkin kaikki ne mahdollisuudet, uudet ihmiset ja tulevaisuus.
oon saanut mun elämääni upeita ihmisiä ja lähentynyt vanhojen tärkeiden kanssa. oon vähemmän katkera ja pelokas kun ennen, mutta enemmän tietoinen itsestäni ja se tekee musta epävarmemman kuin mitä oon ollut ehkä ikinä. pidän siitä millaiseksi oon tullut ja millaiseksi aion tulla mutta kuitenkin pelkään että se maksaa mulle sen kaiken mitä oon tähän asti kantanut mukana ja mistä on tullut mulle mun koko elämä.
ei siellä ehkä ketään enää ole mutta en mä sen takia tänne tullutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti